Pihkalablogi

Tuesday, August 14, 2007

Pihkalakesä 2007

15.7

Vanhojen leiriseuralaisten Satun ja Katjan kanssa ollaan taas viikon verran Pihkalahommissa :). Uusia heppoja tälle kesälle ov Suvin ja Mokun varsat Eetu ja Ellu sekä suokit Henna ja Remma. Ja hieno uusi tallikin on toki, sitäkään ei oltu vielä ennen nähty. Kunnon lapsileirikin saatiin tänä vuonna sennuleirin sijaan, 19 ihmistä vissiin kaikkiaan, me kolme vanhusta, muutama 15-16 vuotiasta ja loput sitten alle. Oh joy.
Su-iltaa vietettiin rattoisasti Katjan Take it easya pelaillen ja jutskaillen. Möykky mussukka oli hoitohevoslistoilla tällä kertaa kun Anna on vauvalomalla, joten toki sitä pyysin hoitsuksi.

16.7

Ja Möykkyhän sieltä tietty hoitsuksi tulikin, jeejee :). Oli kyllä pikkuisen ponilla käytöstavat hukassa, huomaa että on ollut tuntilaisten ja leiriläisten käsittelyssä ilman kunnon otetta, laitsalta hakiessa lähti viemään meikäläistä 6-0 alamäkeen ja kun sain vauhdit seis niin piti "vähän" pakitella pollea ja muistutella että mitenkäs sitä ihmisten kanssa oikeastaan toimittiinkaan.
Tunninkin menin Möykyllä. Täytyy sanoa kyllä että on kyllä todella polle kehittynyt sitten viime kerran kun sen selässä kävin. Aivan tosi mukava, vaikka mentiinkin ihan perushommia. Toki vielä tahmailee jos sen antaa, mutta nyt jo eteenpäinpyrkimys löytyy aivan eri malliin eikä ole enää suustakaan sellainen vänkkänä kuin aiemmin, joskin aikalailla meinaa ohjalle tukeutua muodossa mennessään... Satu meni Puhtilla jota myös hoitelee ja Katja Porkkanalla, eli hoitsujen selkään päästiin kaikki.
Ruokaakin oli ja teoriassa valjastettiin Remma. Päivällä ehdittiin pelailla sulkkista ja hyppiä trampalla sekä tietysti pelata the peliä eli Take it easya.
Tokatunti mentiin samoilla hepsuilla, Tiina oli ottamassa kuvia. Voi horror että sitä taas sai todistetta että on kauhea köjöistunta, vaan olihan tuo tiedossa. Hyi ja yäk. Tehtiin väistöjä ja ympyräsysteemeitä, Möykky oli kyllä taas tosi kiva, tosin aika raskas ja vähän tahmampi kuin aamulla. Laitsalta haettiin riimunnaru turvan ympärillä niin johan loppui juoksuhalut, mutta ensin piti kuitenkin vähän testata että josko kumminkin... Hmmph.
Illalla jatkettiin syömistä (yllättäen), ja tylsinä ei jaksettu mönkkämaastoonkaan mennä, käytiin sen sijaan Satun kanssa ruuansulattelukävelyllä kuten vanhukset konsanaan :D

17.7

Aamulla taas hepsuja hakemaan, jätin sitten Möykyn päitset talliin ja tultiin naruviritelmällä sitten laitsalta, mutta ihan asiallisesti kuitenkin. Eka tunnilla oli puomeja, menin Porkkanalla. Oli ihan hauska mutta en oikeen saanut kunnolla sitä koottua... Puomitehtävätkään ei kyllä ollut mitenkään erityisen vaativia, pelkkää perushumputtelua suorilla urilla. Satu meni taas Puhtilla ja Katja pääsi Möykyn selkään (vaikka ei kyllä elukasta kovin tykännytkään).
Päivä sujui rötväilyn merkeissä, otettiin arskaa ja nukuin päikkäritkin. Teoriatunnilla katseltiin Piia Pantsun kenttäkisadokkari-dvd:tä.
Tokatunnilla oli sitten esteitä, turvaliivi käyttöön jeejee. Porkkanalla taasen, ei kyllä saatu kovin paljoa hypättyä kun suuri osa ajasta meni siihen että Satu yritti saada Puhtia vesimaton yli tuloksetta...oli vissiin poni saanut melkoisia traumoja kaikenlaisesta pakottamisesta kun se oltiin vissiin joskus jouduttu viemään klinikalla johonkin tutkimushuoneeseen melko kovin menetelmin. Muutama hyppy kuitenkin loikittiin, ei mitään isoja onneksi tällä estekammolla. Tiina oli taas kuvausasemissa.
Illalla todistettiin lapsukaisten leirikaste ja vähän autettiin tyttöjä kiusaamaan leiriläisiä, ja käytiin lautta-lettukesteillä missä Satu osoitti taas leipurikykynsä ja paisteli maailman parhaita lettusia (vaikka ei nuo pienet olekaan niin hyviä kuin vanhat kunnon isot muurikkalätyt...)

18.7

Aamutunnilla koulua. Menin Kassu-heppasella, ja alun sekä laukanjälkeisten hetkien hankaluuksien jälkeen poni oli oikeinkin mukava. Ei se kyllä missään muodossa mennyt mutta eipä tuo vissiin kauheasti yleensä muutenkaan. Ihan hauskan pehmyt ja kuuliainen kuitenkin ajoittain. Mentiin kiemurauraa ja vähän avoja. Satulla oli Möykky ja Katjalla Puhti.
Päivän riemut taas samaa kaavaa noudattaen, pesaistiin varusteet jossain vaiheessa teoriatunnin jälkeen kun ei jaksettu mennä lapsukaisten kanssa yhtä aikaa värkkäämään.
Tokatunnilla mentiin maastoon, joka alkujännityksen (ovaaliradan vieressä ollut savuttava kokko meinasi olla lähes liian järkyttävä vetohepo-Arskalle, Puhtille ja Möykylle) jälkeen meni oikein leppoisasti. Satu meni siis Mögellä, joka ei ollut koko kesänä päässyt pöljyytensä takia maastoon, mutta satu-the-paras-ratsastaja kesyttää pollen kuin pollen ja kyllähän Möykkykin nahkoissaan pysyi ihan mukavasti, kuulemma esitti oikein kaunista passagea paikoittain ja laukkaakin tuli koottua melkolailla ihan itsestään kun muut ravasi niin Möykyllä oli omat laukkaohjelmat ;). Aika hidastempoinen maasto oli kuitenkin, enemmänkin olisi haluttanut usvattaa mutta minkäs teet.
Illalla katseltiin lisää Pantsuvideota, käytiin saunassa ja pelailtiin Take it easya. Lapsukaisten kiljunta alkaa jo käydä sennuparkojen korviin....

19.7

Aamulla jälleen ylösnousuvaikeuksia, hohhoijaa. Möykyn hakeminen sujui ensimmäistä kertaa kuuliaisesti ilman riimunnarua turvan ympärillä, jippijee. Ei sentään ihan toivoton tapaus. Aamutunnilla koulua taas, ja Möykyllä, jee :). Mentiin savimössökentällä ja heppa oli kyllä melkoisen tahmatassu ja samalla ei oikein vastannut pidätteisiin, mentiin kyllä melko haastavaa käynti-ravi-käynti, laukka-käynti-laukka, ravi-laukka-ravi siirtymää, vastalaukat kanssa mukana jossain vaiheessa. Ei tosiaan toiminut polle ihan kuin piti, mutta tehtävän jälkeen tuli ihan kivaa ravia ja takaosakäännökset kulmissa onnistui oikein mukavasti. Satu pisti jumalanpelkoa Alluponiin, ja kyllähän sieltäkin tahmakaviosta liikettä löytyi kun vähän (enemmänkin) yritti. Katja jatkoi hienoja hommia Porkkanan kanssa.
Päikkäreitten jälkeen käväistiin Riitan puolella toteamassa että eihän sinne pääse kun ponit oli laitettu tarhailemaan keskelle tietä. NO, onpa nuo nähty kyllä jo aiemminkin.
Tokatunti taas koulukiemuroiden merkeissä, paremmalla kentälläå ja Möykky oli käyntitahmailua lukuunottamatta älyttömän kiva ja varsinkin loppua kohti meni jopa hetkittäin muodossa aika kevyenä, Leenakin jopa intoutui sanomaan pari kertaa että "hyvä" mitä sieltä ei kyllä turhan usein kuule.. Möykky is the bestest ever <3.
Illalla jaksettiin vihdoin uhmata kurakkoa ja lähteä kunnonj varusteissa mönkijämaastoon Satun kanssa (Katja mammaili ;)), ja todellakin sitä kuraa lensi, huomenna taisi tulla lenkkariratsastuspäivä, sen verta tehokkaasti sai kyllä suihkutella sisältä ja ulkoa ratsikengät... Mutta kivaa oli. Mönkkärin jälkeen vielä disco ja karaoke, jossa piti tietenkin vetäistä bravuurit Lulu ja Peggy.

20.7

Vikapäivä, nyyhkisnyyhk. Aamulla kouluhommia (väistöä ympyröillä), Möykyllä menin mutta ei mennyt kyllä hirveän kivasti, mentiin taas mutamössö-isolla kentällä. Mutta on se silti hieno poni.
Kisoihin uskaltauduin Porkkanalla, ja vaikka pelottikin pirusti niin Porkkanan ohitettua okserin sain semmoista raivoa itsellekin että meni loppurata ihan hyvillä hypyillä, vaikkakin tuli hylsy loppupeleissä tulokseksi kun unohdin radan totaalisesti mielen tyhjennyttyä pelottavan portin ylityksen jälkeen ;). Olin kuitenkin itsestäni ylpeä että uskalsin hypätä ilman ininää isomman (jopa korkeimmat esteet ehkä hurjat 70-80 cm) radan. Go me. Satu meni huisin komeasti Puhtilla nollaradan ja oli kolmas :). Katjaa ei hypytyttänyt, vaan meni rataratsastukseen Porkkiksella jonka tietenkin yllättäen voitti.

Monday, July 31, 2006

Pihkalan sennuleiri 24-28.7.2006

24.7 MAANANTAI
Sennuleirillä jälleen kerran, jee :). Satun ja Katjan kanssa oleillaan koko viikko, Piia tulee ti-to pätkäksi mukaan menoon. Heppoja ei oo tullu uusia, paitsi tietty Suvin varsa Eki. Ei päästy ees nukkumaan hotelliin vaan aittaan passitettiin, ollaankin sitten taas vanhassa kunnon vammailuhuoneessa eli päätyaitan yläkerran perimmäisessä 4h-huoneessa. Yläsängylle ei meinannut enää päästä vääntäytymään näin vanhana, mutta jotenkin kutenkin sekin kuitenkin onnistu.
Kun oikeen mie asiaa ronguin, niin saatiin jopa hoitsuset vaikka meitä on vaan 9. Mie tietty hoitelen Puhti-mussua, joka ei oo enää ihan niin Retsin värinen kun viime vuonna (vaikka korvissa onkin vielä punasta karvaa..), mutta silti ihan ihanainen. Satulle tuli hoitsuksi Liekki ja Katja halusi hoidella Tami-ponnya vaikka se ei jalkaongelmien takia tunneilla menekään.
Maanantaina eka tunti oli kouluhommia, menin Kassulla. Uusi tuttavuus tämäkin, ja oikeen mukava polle, aika herkkä mutta vähän hankala pidätteiden kanssa, ei oikeen päästy niiden suhteen vielä samalle aaltopituudelle. Mentiin aika perushommia, ja sitten semmosta kiemuraurahommaa missä vaihdeltiin laukkoja ravin kautta, meni ihan jees. Satu meni Puhtilla, oli kuulemma melkosesti muuttunu viime kesästä, mutta oli silti lopulta ihan kiva kun sen sai keskittymään. Katja meni Mokulla.
Hirmuisen lämmin päivä oli eka päivä, niin rötvättiin väliajat, trampalla makoiltiin ottamassa arskaa ja pelailtiin Katjan tuomaa huippista numeropeliä.
Toinen tunti oli samoilla polleilla. Puomeja mentiin, lyhennettiin ja pidennettiin laukkaa puomien välillä ja yritettiin saada ympyröillä puomien välille saman verran laukkoja. Meni ihan kivasti kyllä, vaikka edelleen oli pidätteiden suhteen yhteisymmärrys vähän hakusessa.
Tuntien jälkeen pelailtiin taas, ja iltapalan jälkeen käytiin letukassa mönkällä. Reitti ei ollu ihan yhtä hauska ku viime vuonna kun ei kastunu ollenkaan, metsässä oli kuivaa ja padon ylikin oli rakennettu oikeen silta. Höhhens. Kivaa oli kuitenkin ja toisella kiekalla intouduttiin oikeen laulamaankin taas pitkästä aikaa. Sitten saunan ja pelien jälkeen nukkumaan.

25.7 TIISTAI
Aamulla hiukkasen tuskaista herätä. Ekatunnilla oli kuvattava esteratahomma, menin luottohyppääjällä Eskolla. Eke oli ihan huippu eikä pelottanut sitten ollenkaan, ja ratakin meni ihan jees vaikka unohdinkin minne piti mennä. Korkeus oli jopa 60-70 senttiä, eli aika maksimia meikäläisen nyky-uskallukselle. Vaikka Eskon kyllä sai niin mukavaan vauhtiin että ois voinu mennä vaikka kuinka isoakin taasen, onhan sillä sillon kerran hypätty se 115cm portti-pysty...hui hitto ;). Satu meni tahmatassulla Porkkanalla ja Katja Kelly-ponnylla. Kuvauksetkin oli jopa ihan jees, on esteasento parantunu melkoisesti sitten viime näkemän, ei lennä enää kyynärpäät sivulle enkä ees nostanu Ekelä ohjalla esteiden yli. Ihan positiivinen tunti siis, hyppyhimot heräsi taas talviunesta :). Kauhulla odotamme kuitenkin huomista kouluradan kuvausta...
Hirmuisen lämpsää oli taas joten arskaa tuli otettua ja trampalla makoiltua mutta silti innostuttuiin ottamaan jopa sulkkismatsit ennen päiväruokaa.
Tokatunnilla oli koulua sekä vähän treeniä huomista koulurataa varten. Menin Liekillä ja poikahan oli parantunut ihan hulluna viime kesästä, kulki vaivattomammin paremmassa asennossa ja muutenkin sen sai ihan kohtuu herkäksi avuille ja kevyeksi. Oikeinkin huippua siis. Tehtävätkin hoitu hyvin, paitsi 10m laukkavoltti ei kyllä tuu toimimaan huomisessa B:0-radassa. Mutta saapahan sentään mennä Liekkisellä niin ei haittaa, mukavaa tulee :). Satu menee Porkkanalla ja Katja Eskolla.
Illalla käytiin vielä lautta-ajelulla paistelemassa ja syömässä namilättyjä, lauttakin oli saanut uuden ilmeen kun pitkät penkit oli muutettu loosseiksi ja ylhäällä oli jopa aurinkokansi :).

26.7 KESKIVIIKKO
Aamuvaikeuksien jälleen aamupalalle raahautuminen ja aamutunnille kouluohjelmia vääntämään. Liekki oli tahmeempi kun eilen mutta silti meni ihan muksasti jos ei lisäyksiä oteta laskuun. Muillakin meni varsin hyvin, Eke esitti nättejä lisäyksiä ja tasapainoisia laukkavoltteja
ja Porkkiskin meni näppärästi, joskin lisäykset oli vähän hukassa silläkin ja meinasi vetää turvalleen viimesessä kulmassa...
Tunnin jäliltä sitten harrastettiin taas rötväystä kunnes oli aika mennä kattomaan sitten kauhuleffaa eli kouluratasuoritukset. Ei näyttänyt edes niin pahalta ja tahmealta kun oli tuntunut, istuntahan nyt on köjö mutta sen nyt tietää, muuten ei mitään suurempia virheitä paitsi että kädet on liian alhaalla, siihen pitää alkaa kiinnittää huomiota.
Tokatunti sitten meni Puhti-mussulla kouluhommissa, mentiin ihan jänskää kiemuraurahommaa ensin voltinpuolillaille taivutellen, sitten etuosaa ja lopulta takaosaa siirrellen. Puhti oli huippis, vaikka takaosan siirrot olikin vähän hukassa. Vähän yritettiin avojakin (ei menny kovin hyvin) ja sitten vaihdeltiin ravin kautta laukkoja lävistäjällä. Puhtoinen poika oli kyllä hirmu positiivinen yllätys, mukavat askeleet ja kaikkea. Retsin perintö elää ja voi hyvin ;) . Kenellähän ne tyttäret meni? Piia tais mennä Pojulla ainakin mutta muitapa en muista.
Tuntien jälkeen vähän letukka-ajelua ja vaijerilaskua, jossa kukaan ei kastunut meidän porukasta mutta hienoista paniikkia meinasi aiheuttaa vene joka kiilasi vaijerin alle juuri meikäläisen vuorolla, ja meni melkosen läheltä etten rysäyttäny suoraan pahki veneeseen tai ottanu airosta turpaan... Noo, pientä jännitysmomenttia pitääaina olla. Sitten iltapalaa ja makkaranpaistoa sekä hauskaa turinointia kodalla. Uutisia oli, että Leena harkitsee Maitomaljan elvyttämistä, sehän se vasta oiskin hienoa :). Sitten saunomisen kautta jälleen nukkumahommiin.

27.7 TORSTAI
Aamulla oli taasen esteitä. Menin Liekillä ja poika meni oikeen mukavasti, vauhtiakin riitti. Mentiin ristikko-jumppasarjaa ja ristikko-suhteutettua väliä, kaikki toimi ja poni rullasi, ja kivaa oli :). Satu meni Puhtilla, Katja Kellyllä ja Piia Eskolla.
Päivällä pelailtiin the peliä jälleen ja kateltiin teoriassa aamulla kuvattua estehyppelyä taasen sekä ajettiin Amalialla. Oli kivvaa, ajella voisi useamminkin :). Käytiin myös Riitalla kääntymässä, siellä ei tapahtunu yhtään mitään, Suvin iskä Ricokin vaan möllötti toisessa päässä tarhaa. Tammat oli sentään seurallisia, vaikka niihin ei saanutkaan koskea kun Riittaa pelottaa Pihkalan pöpöt.
Iltatunnilla mentiin maastoon, menin Puhtilla ja oli mukavaa sekä vähän vauhdikastakin, Annan mukaan hepat sai nyt päästellä ekan kerran koko kesänä vähän enemmän. Puhti oli aivan mahtis, tosin jakso aina välillä tehdä nelijalkahyppyjä ja tuhista kaikenmaailman oksille/pölylle/mille ikinä ;). Söpö otus.
Tuntien jälkeen pelailtiin mölkkyä ja ammuttiin jouskarilla sekä kiipeiltiin kiipeilyseinällä. Joku perheellinen pentuja tuli käymään ja kiljumaan ja aiheutti ahdistusta ja häiriötä rentoon leiri-iltaan. Illalla vielä päästiin letukkaan ja oli discohommia, Tarja soitteli mielissään ysäribiisejä :). Karaokeakin vähän lauleskeltiin ja meni taas yhteen ennenkun päästiin nukkumaan. Ja teloin jalkani vielä semmoisella ihme lasten pomppupallolla kun vedin liukkaalla parketilla sillä selälleen. Vaarallisia vehkeitä moiset.

28.7 PERJANTAI
Menipä taas viikko aivan liian äkkiä. Tämäkin päivä jää ihan tyngäksi kun pitää lähtä jo yhden jälkeen pois että ehtii Qstockiin rokkailemaan. Aamutunnit pidettiin yhteen 2x45 min, menin Puhtilla. Ei ollut poika enää ihan yhtä kiva kuin keskiviikkona, mutta väistöt sain silti toimimaan aika mukavasti niin käynnissä kuin ravissakin, vaikka kaikki muu menikin sitten vähän vääntämiseksi. Taisi poika olla jo aika väsy, kun koko viikon oli ihan kunnolla saanut hommia tehdä eikä vaan juosta lasten leikkitunneilla... Lounaaksi oli namipizzaa, ja sen jälkeenpä ei ollutkaan enää muuta tehtävissä kuin ootella kyytiä, pelata viimeset pelit ja sanoa heipat. Viikonloppuleirillä nähdään taas! :)

Sunday, August 21, 2005

Sennuleiri 8-12.8.2005

Ma 8.8
Eilen tultiin taas pitkästä aikaa oikeen kunnon kesäleirille. Hoitsuja ei saatu kun meitä on niin vähän (vaan 8), laitellaan aina omat ratsumme tunnille. Uusia poltsuja oli siis Puhti ja Allu, nuoria virolaisia. Puhti on hirviän söpö, ihan Retsin näkönen, siitä on tullu otettua paljon kuveja ja hoideltua ja paapottua ukkoa.
Tunnit menin Liekillä, aamulla oli ihan perusjuttuja, ja illalla mentiin mm. väistöjä ympyrällä. Aamulla oli poika aika tahmee ja illallakin ympyrät meni aika vaikeesti, muuten kyllä oli Liekki illalla reippaampi, muutama ihan hyvä lisäys saatiin tehtyä.
Jokelle tuli eilen joku sairaus, se vaan riiputti päätä ja tärisi, piti tuua pois tunniltakin kun ei suostunut ollenkaan liikkumaan. Karsinassakin vaan tärisi ja pulssi oli kova... epäiltiin lannehalvausta ja eläinlääkäri otti kokeita, tänään tai huomenna ehkä tiedetään paremmin mikä ponia vaivaa. Tänään kuitenkin Jokke pääsi jo tarhailemaan.
Teoriatunnilla juoksutettiin Allua, tai yritettiin lähinnä, aika säälittävä oli kyllä tulos, ponia ei hulluna meidän hyppiminen ja huitominen kiinnostanu ;). Sai sen kaikki kuitenkin jonkin verran ravaamaan, laukkaa ei edes yritetty.
Iltapalan jälkeen käytiin vielä huisin hurjassa ja mutaisessa mönkijämaastossa. Oli meleko rok, naurettiin ja kiljuttiin ihan kympillä, ja todettiin että vaikka onkin erilaista kuin vanha kunnon letukkamaastoilu, oli silti ihan huippua, varsinkin kun Veijo oli tehny kunnon "vuoristoradan" hiekkamontulle, ja ajelutti sitten vielä patosillan yli Riitan puolelle, kastuihan siinä kyllä. Kyllä ne sennutkin siis vielä osaa pitää hauskaa... ;) Illalla vielä käytiin pesemässä mudat pois rantasaunassa.

Ti 9.8
Nyt jo nukutti yölläkin, toisin kuin eilen, ja aamulla oli kova väsy. Eka tunnilla mentiin istuntajuttuja liinassa, eilen treenattuja juoksutusjuttuja pantiin käytäntöön. Me mentiin Katjan kanssa Amalialla, oli melkoisen karseaa kyytiä kyllä, varsinkin laukassa kun polle oli käytännössä katsoen kyljellään kun se meni niin vinossa ja lujaa ja lapa edellä...Ei siellä juuri istuntajuttuja saanut treenattua, kun kammotti niin se meno että piti vaan roikkua henkensä edestä kiinni etukaaressa ;). Katja ei ees ottanu ollenkaan laukkaa, ja ravissa saikin sitten kyllä treenattua istuntaa ihan kivasti, vaikka sekin oli aika vauhdikasta ja vinoa.
Päivä sitten lähinnä lorvittiin ja nukuttiin. Päivän ikävä puoli oli, että Jokke-Pokemon jouduttiin viemään klinikalle kun se oli niin huonossa kunnossa, mutta ei sielläkään osattu sanoa mikä sitä vaivaa, tulehdusarvot oli korkealla, ja myöhemmin saadaa lisää tuloksia. Jokke parka :(
Iltatunnit siis piti tallityttö Mari, kun Leena oli klinikalla. Ei tehty ihmeitä, mentiin pituushalkasijalla laukasta ja ravista pysähdyksiä verkan jälkeen. Menin Väkevällä, oli ihan jees paitsi tosi kova suusta, pysähdyksistä ei oikeen tullut mitään vaikka yritin käyttää kaikki kikat mitä tiesin... Satu meni Puhti-Retsillä ja se meni ihan mukavasti, vaikka mitäpä hevosta Satu ei saisi kulkemaan.. ;)
Illalla päästiin vielä lautta-ajelulle ja syötiin itsemme kipeiksi letuilla. Myös käytiin Satun kanssa pällistelemässä patosillalta Riitan puolella laiduntavia huisin söpöjä ponnyja.

Ke 10.8
Aamun ekatunti oli puomeja. Karmeaa meinasi vähän olla, kun jouduin menemään Tamilla. Jähmeä ja laiska kuin mikä, vaikka kyllähän se sieltä sitten liikkui kun pisti liikkumaan, sai vaan koko ajan olla herättelemässä ja hoputtamassa. Laukassa mentiin pari kertaa tosin ihan kohtuu vauhdikkaasti puomit. Oli vähän tylsä tunti muutenkin, kun ravipuomeillakaan ei ollu mitään erikoisia välejä että ois joutunu pidentään tai lyhentään askelta.
Päivällä katottiin teoriatunnilla meidän eilen värkkäämät kalvot koululiikkeistä (avo, väistö, vastalaukka..), ja käytiin Satun kanssa loikkimassa trampoliinilla ja kävelemässä rannassa, josta löytyikin vallan nameja vattupuskia :). Päivällä oli jopa lämmin, mutta sitten alko tuulemaan hulluna ja illalla oli jo kylmä.
Toinen tunti oli esteitä, en onneks joutunu menemään Tamilla, vaan menin Väkevällä. Ei kyllä mennyt sitten yhtään putkeen, vanha estepelko nosti taas päätään, ja tuntu jo verkassa että polle ei toiminut ollenkaan, ja hypyistäkään ei tullut juuri mitään kun en osannu ollenkaan arvioida että mistä kohti se polle ponnistaa... Eli melko kökkö oli tunti minun osalta, vaikka muut hyppikin ihan hienosti, tietenkin.. Blaah.
Illalla käytiin vielä mönkkärimaastossa mikä vähän piristi, ja kateltiin keihäskisaa mikä ei piristäny. Jokke-poninkin kohtalo huoletti...

To 11.8
Aamulla oli taas vaikeeta nousta ylös, varsinkin kun ois saanu nukkua vaikka lounaaseen asti, kun meidän maastotunti on vasta illalla. Nousin kuitenkin kiltisti, ja menin Marin kanssa putsimaan karsinoita ja kantamaan polleille vettä, kun tarttee töihin typerän todistuksen että olin muka tallitöissä täällä tämän viikon.
Jokke oli tosi huonossa kunnossa aamulla, sen jalat ei pitäny ollenkaan ja se kaatui karsinaansa. Illalla sitten tulikin Joksun tien pää vastaan, ja se päästettiin laukkaamaan vihreämmille laitumille. Ilmeisesti lopullinen diagnoosi oli maksan rasvoittuminen tai muu maksan toimintahäiriö, joka aiheutti neurologiset vaivat. Eilisen pirteästi pihalla kävellyn kunniakierroksen jälkeen Joken voimat loppui, ja nyt se sitten on iki-unten mailla. Lepää rauhassa, Jokke! :(
Iltatunnilla oli tosiaan maastolenkki, menin Eskolla ja oli ihan jees, joskin mentiin aika hitaasti kun mukana oli Tami ja Allu, joka oli ekaa kertaa Pihkalassa maastossa.
Illalla vielä laulettiin karaokea ja Satun kanssa hakattiin pitkin päivää sulkkista (josta kipeytyi käsi vallan mukavasti), ja pelattiin Yoshia löytyneellä super-nintendolla, mikä oli mukavaa joskus yhtä kiroilun täyteistä kuin aina ;)

Pe 12.8
Viimeinen päivä, sniff :( Aamutunnilla sain kokeilla Allua, joka oli melkoinen tahmatassu, noin niinkun nelivuotiaaksi. Mutta mukavat askeleet sillä oli, ja sen vähän kun sen sai keskittymään ja liikkumaan kunnolla, niin se oli varsin hauska otus. Väistöt meni aika metsään kumminkin, käynnissä tuli pari askelta ja lopuksi kevyessä ravissa, mutta harjoitusravissa ei kyllä juuri tapahtunut mitään, olisi vaan herra halunnut pysähtyä ja seisoskella paikallaan. Varmasti tästä tulee kumminkin mukava tuntiheppa, jahka vähän lisää koulutetaan.
Toinen tunti tulikin sitten varsin pian, piti mennä Liekillä mutta silti putosi kenkä, joten menin sitten Mokulla. Moku olikin varsin positiivinen yllätys, en ole koskaan sillä erityisemmin tykännyt mennä, mutta nyt se toimi kyllä tosi mukavasti. Mentiin mm. avoja.
Porkkana tarjosi meille vielä viimeiset säikähdykset, kun sekin yhtäkkiä alko seisoskelemaan samalla tavalla kuin Jokke sunnuntaina, levitteli takasiaan pitkälle taakse sellaseen asentoon niinkun ois halunnut pissata, mutta mitään ei tullu. Eläinlääkäri anto sille kipulääkettä ja epäilikin jotain virtsaamiseen liittyviä ongelmia.. Kuitenkin kohta Porkkis sai pissattua ihan tavallisesti kun sitä ulkona taluteltiin, ja sen jälkeen oli kohtuu normaalin oloinen karsinassaan. Jospa tästä selvittiin vain säikähdyksellä...
Sittenpä ei ollutkaan enää muuta kuin aina yhtä masentava tavaroiden pakkaus, ja viimeisen ruoan jälkeen sanottiin heipat ja lähtiin ajelemaan kotia kohti. Mukava leiri oli kyllä taas, ei voi muuta sanoa, ja toivottavasti päästään pian uudelleen viikonloppuleirille...

Tuesday, August 02, 2005

Leiri lähenee, hepat vähenee

Enää pari yötä sennuleiriin, yip!

Surukseni on kuitenkin ilmoitettava, että Möykky on lähtenyt Pihkalasta :(. Arolan Anna, joka on työskennellyt Pihkalassakin, osti Möykyn itselleen. Ihan hyvä varmasti Möykylle, että pääsee yhden ihmisen hevoseksi, mutta mulla tulee ikävä, ketähän sitä nyt oikeen sitten leirillä hoitaisi?

Friday, May 27, 2005

Uusia polleja

Virosta tarttui Leenan ja eläinlääkärin reissulta mukaan 2 uutta heppaa: kimo poniruuna Allu, 4-vuotias ja vasta koulutusvaiheessa, sekä rautias ruuna Kusti joka on ihan hevosen kokoinen, myöskin 4-vuotias mutta käy jo tunneilla. Molemmista polleista, sekä edellisestä uutukaisesta, suokkiruuna Kassusta, on nyt sivut ja kuvat mun Pihkalasivuilla.

Monday, May 16, 2005

Pihkalauutisia 16.5.2005

Viimeisimpiä uutisia Pihkalasta:

Talliin on tullut uusi suokki Kassu. Ilmeisen mukava ja herkkä kaveri, kuvaa tulossa sivulleni pian (toivottavasti).

Arska edelleen jalkavammaisena, saattaa olla että se ei enää tule pystymään tuntihevosen hommiin.

Möykky myös vielä sairaslomalla, tai ei ainakaan ole vielä tunneilla käynyt. Moku sen sijaan on jo tuntihommiin palannut.

Leena ja eläinlääkäri ovat menossa/menneet Viroon katsomaan uutta/uusia heppoja. Jospa sieltä tarttuisi mukaan jotain mukavia uusia tuttavuuksia :)

Niin, ja me ollaan nyt sitten tulossa sinne sennuleirille, weehee :)

Tuesday, April 19, 2005

Viikonloppuleiri 15-17.4.2005

Tämäpä kertomus viikonloppuleiristä saa olla ensimmäinen oikea postaus tänne blogiin.

Satun ja Katjan, vakiopihkalaseurueeni, kanssa tulimme siis taas viikonloppuleiriä viettämään. Tällä kertaa majoituimme entisen siilon yläkertaan tehdyissä uusissa hotellihuoneissa joissa on jopa varsin isot telkkarit, ja kiva näköala suoraan heppojen tarhoille :). Uudistuksia oli tosiaan tarhaussysteemissä tehty: ennen oli hepoilla talvella vain yksi iso tarha (joskus yksi erillinen osa vielä siinä), siis olivat kaikki siinä kentällä, mutta nyt oli jaettu tarhaa siten, että iso kenttä oli jaettu kahtia, toisella puolella oli Jesse, Esko, Jokke ja Pamina, ja toisella puolella Porkkana, Suvi, Möykky, Amalia, Väkevä, ja Arska. Sitten laitumesta oli lohkaistu palanen josta oli tehty neljä tarhaa, ekassa oli Moku (jolla oli jalka kipeä kun oli jäänyt karsinan oven väliin.. :(), toisessa Tami, Liekki ja Kelly, ja kolmannessa eläinlääkäri-naisen (nimeä en muista) yksityinen, Tamma. Näiden kolmen tarhan lisäksi siinä oli vielä sellainen pitkittäinen tarha, jossa oli Poju. Kasperi ja Oskari oli edelleen pikkupoikien tarhassa maneesin vieressä.

Samat hepat oli paikalla kuin viimeksikin, Arskakin oli tosiaan palannut Muhokselta minne se myytiin, sille oli tullut joku vamma toisen takasen hankositeeseen (muistaakseni), ja uusi omistaja ei ollut halunnut seisottaa Arskaa tallissa niin kauaa kuin sen paranemiseen olisi mennyt. Leena sitten ottikin Arskan takaisin Pihkalaan paranemaan, jospa se pian paranisi taas kuntoon. Moku ja Möykky oli molemmat ontuvia myös, mutta muuten hepat oli kunnossa. Suvilla ei olla ratsastettu pitkään aikaan, ja sekään ei siis ole tuntikäytössä ollenkaan. Samoin ei tietenkään tuo Tamma, kun on yksityinen polle.

Eka tunti oli siis jo perjantai-iltana. Meitä oli 7 leirilästä, pienemmät tytöt meni omassa ryhmässään meitä ennen, ja me 3 oltiin sitten se toinen ryhmä. Eka tunti mentiin ihan perus koulua, vähän väistöjä ja sellaista. Menin Liekillä, ja se oli varsin ihana, hirmu yritteliäs joskin ajoittain vähän hankala suusta (aika jäykkä), mutta tykkäsin tosi paljon. Vähän se veteli jotain ihme pömöilykohtauksia aina jossain päässä kun säikkyi muka jotain, mutta sitten ei enää kun sen sai keskittymään tehtäviin, ettei saanut omiaa haahuilla. Satu taisi mennä Porkkanalla, ja Katja Kellyllä.

Lauantai-aamutunnin menin taas Liekillä, jee :) Se oli yhtä ihana kun eilenkin, vielä ihanampikin, kun sillä oli virtaa vissiin vähän virittynyt kun pihalla oli miljoonia autoja ja ihmisiä kun jollain sijaisvanhempien ja niitten lasten porukalla oli puuhapäivä Pihkalassa. Vähän meinasi hirvittää kuljettaa Liekkiä, kun piti tulla tallin takaovesta Valtosen kengittäessä etuosassa, ja piti mennä aikas kapoisesta välistä kun joku oli parkannut hienon autonsa siihen tielle, mutta onneksi ei Liekki saanut mitään kohtausta auton kohdalla, vähän piti pyörähdellä siinä sitten kun oli väljempää, mutta mitäs pienistä. Tunnilla esiintyi taas vähän turhansäikkymistä, mutta ei mitään erikoisempia. Mentiin muun muassa voltteja joista toinen puoli piti tehdä takaosakäännösmäisesti. Meni tosi kivasti, Liekki kuunteli ja oli mukana menossa. Mukavaa siis, ja hyvä tunti :). Satu meni muistaakseni Väkevällä ja Katja Tami-ponnyllä, jolla oli vähän vaikeuksia saada takaosakäännösten ideasta kiinni.

Lauantain toinen tunti olikin sitten Porkkanan kanssa hommailua. Olin mennyt Porkkanalla aiemminkin, ja ei ollut mitään erityisen huonoja kokemuksia, mutta nyt ei kyllä toiminut meidän kemiat yhteen ollenkaan. Yritin vaikka mitä, että oisin saanut pojan rentoutumaan ja lopettamaan päänviskelyn: tiukempaa tuntumaa, ulko-ohjan tukea, löysempää tuntumaa, paljon tehtäviä, ei juurikaan tehtäviä. Mikään ei oikeen tuntunut luonnistuvan, kauhea kiire vain oli koko ajan. Mentiin puomi- ja volttiharjoitusta, ja Porkkanan kanssa oli varsinkin ravissa aikas vaikeaa yrittää mahtua niille pikkuisille volteille mitä piti puomien välissä tehdä. No, yritettiin kumminkin. Laukassa vauhtia oli vieläkin enemmän, en saanut Porkkanaa lyhentymään ollenkaan, ja pari kertaa piti ottaa protestiksi ihan paikallaanhyppimiskohtauksiakin, en tiedä mistäkähän johtuen ne sitten tuli, Leena sanoi että se joskus aina harrastaa jotain kummallisuuksia. No, selässä pysyttiin kumminkin, ja menin ihan suosiolla viimeisen harjoituksen eli pituushaljaisijalla olevat kavaletit ravissa, alkoi jo vähän hirvittää se meno laukassa, ja kun Porkkis vielä innostuu enemmän jos pitää pieniäkään hyppyjä tehdä... Hengissä selvittiin kuitenkin, mutta vähän oli kyllä kurja fiilis, kun ei oikein mikään onnistunut, varsinkin kun oli nähny miten hyvin Satu sillä ratsasti. No, Satu onkin parempi kun minä, ja kun itse olen vielä tässä epämääräisessä tyylien välitilassa, kun yritän päästä tyylissäni klassisempaan suuntaan, mutta silloin kun on perinteisen tyylin opettaja niin perinteistäkin tyyliä tulee sotkettua mukaan.... ongelmallista. Satu meni kuitenkin nyt Amalialla (vauhtia oli),ja Katja taisi mennä Väkevälllä.

Sunnuntai-aamutunnin sain taas mennä Liekki-rakkaalla, jee :). Olikin ihan kivaa, mentiin puomi- ja kavalettiharjotuksia, niistä jopa pientä rataa. Liekki lyhensi aivan älyttömän nätisti lopulta laukkaa, kun piti saada mahtumaan neljä laukkaa yhteen kavalettiväliin. Mahtava poika! Sitten kuitenkin piti taas jotain säikähtää ja rynnätä kun olin kääntämässä sitä pois tieltä Satun ja Porkkanan suorittaessa rataa, ja eiköhän Porkkiskin säikähtänyt, ja Satu kupsahti alas selästä. Onneksi ei käynyt juurikaan kuinkaan, kankulleen tömähti tyttö maneesin hiekkaan, ja kankku oli kyllä kovin kipeä sen jälkeen... :(. Tunti kuitenkin jatkui ilman sen kummempia kommelluksia. Katja meni taasen Tamilla, ja poni yltyi suorastaan hurjaan vauhtiin kavalettiharjoituksilla :)

Sunnuntain toisen (ja viimeisen, nyyh) tunnin menin Väkevällä. Poika aiheutti jo varsinaista ärsyynnystä kun hain sen tarhasta, sillä on ihana tapa aina odottaa viimeisessä nurkassa korvat hörössä, ja nyt kun yritin sitä hakea vaan laittamalla narun kaulalle, niin eiköhän herra vetänyt ympäri pari kertaa ja paennut takasin sinne viimeiseen kulmaa korvat hörössä katselemaan kun minä rämmin kiroillen mutavellissä hakemaan sitä takaisin. Toisen kerran jälkeen jo luovutin ja otin järemmät aseet käyttöön, hain siis päitset päähän pojalle, ja sitten tultiinkin jo ihan kiltisti riimunnaru turvan ympärilä talliin asti. Jotain hölmöä piti säpsyillä toki karsinassakin sitten kun tallin ovi vähän paukkui, ja maneesiin talutus olikin sitten jo vallan sipsuttelua ja pyörähtelyä ja säpsyilyä, astuipa kerran jalkanikin päälle kun siihen riehui. Tollo poika. No, päästiin kuitenkin maneesiin, lopulta. Tunti meni ihan kohtuullisesti kunnes alettiin tekemään vastalaukkakaaria toiseen suuntaan, silloin meinasi vähän pasmat lähteä taas purkautumaan hepalta, kun moneen otteeseen nostettiin laukkaa samasta kohtaa: kauheaa ryntäilyä. Siinäpä sitten pyörittiin ympyrällä, ja muutamia kertoja saatiinkin oikein kivoja vastalaukka-loivia kiemuroita aikaan. Jotain pukkinäytöstä Väksy muutamaan kertaa yritteli viritellä, ja sainpas kokeilla senkin, että miltä tuntuu kun hevonen hyppää ilmaan kaikilla neljällä jalalla yhtä aikaa ja sitten ilmassa pukittaa... Se kai on joku oikeen korkean koulun liike, enpäs nyt muista oliko levade vai capriole vai mikä. Eikai siellä yleensä kuitenkaan ihmisiä silloin selässä ole, vai onko? No, aika mielenkiintoisen tuntuista oli kuitenkin ;). Väkevästä oli tullut aika kovasuinen kaveri verrattuna viime kertaan, mutta istunnan pidätteitä totteli silti ihan jees. Satu meni tunnilla Liekillä, ja Katja vielä kerran Tamilla.

Leiri oli siis vallan mukava taas kerran, tuli syötyä taas oikein olan takaa Pihkalan ihania ruokia, ja oli varsinaista elämysmatkailua kyllä noitten heppojen pömöilyt, mutta tulipahan vähän testailtua omaa tasapainoa taasen.. ;) Möykyllä oli harmi kyllä jalka kipeä että en saanut sillä mennä, enkä tiedä olisinko niin halunnutkaan kyllä, kun se on nykyään aika jäykkä, ja vielä maneesissa se keksii joskus kaikenlaisia säpsyilyjä... Mutta kesällä sitten ehkä Möykkyilyäkin taas. Jospa sinne kesäleirille sitten pääsisikin, suunnitelma oli mennä sinne sennuleirille, mutta saa nyt nähdä kun mulla on koulutusta yhteen työhommaan just silloin, että saattaa olla että joudutaan menemään ihan "tavis"leirille sitten, sille toiseksi viimeiselle leiriviikolle, se ei näyttänyt vielä olevan täynnä. Mutta pitää katsella sitä.

Nyt sitten vain kesää odottamaan!